Houkutteleva

Columbus Blue Jackets on vahvistunut huomattavasti edelliskaudesta. Joukkueeseen ovat liittyneet sentterit Max Domi ja Mikko.

Sadattuhannet suomalaiset haaveilevat maalle muuttamisesta. Ennen korona-aikaa Riikka-Maria Lemminki sukkuloi päivittäin.

Rahankäytön ja elämänhallinnan ongelmat vievät katon päältä. Uusi tukiasumisyksikkö on tarjonnut monelle uuden alun. Satamaan.

Hallitus on hyväksynyt lakiesityksen, joka uudistaa asumisoikeusjärjestelmää. Hallitusohjelman mukaisesti uudistus vahvistaa asumisoikeusjärjestelmän kohtuuhintaisuutta ja.

Tutkimus: Päiväkotilasten immuunijärjestelmä parani jo.

– Kokeellisessa tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 3–5-vuotiaiden päiväkotilasten.

Lupa- ja viranomaisprosesseihin tarvitaan lisää ennakoitavuutta ja sujuvuutta, jotta elinvoimaiset hankkeet saadaan etenemään.

Turkistarhaus työllistää Suomessa 4 000 ihmistä. Työpaikat ovat pääosin maaseudulla. Kaustisen kunnan keskustan kupeessa on.

Turkin presidentti pullistelee ulkopoliittisia lihaksiaan useilla alueilla – hän haluaa valtapiiriinsä sata vuotta sitten.

Otsikoissa Essotelle sapiskaa eduskunnan oikeusasiamieheltä: CP-vammainen Ida joutui aloittamaan koulutiensä ilman tietoa.

Timatti Hemmottelu Isät ansaitsevat vain parasta vuoden jokaisena päivänä. Yllätä elämäsi mies isänpäivänä ja anna lahjaksi hetken hemmottelu ja aikaa itselle.

Savonlinnan etätyötarjontaa tuodaan nyt uuden konseptin voimin kootusti esille. Savonlinna Live! -hanke yhdessä Savonlinnan.

Kokeellisessa tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa maailmassa, että 3–5-vuotiaiden päiväkotilasten.

Turun kaupungin avoin Sytytä Turku -ideakilpailu keskustan kehittämiseksi tuotti runsaasti kilpailuehdotuksia. Yhteensä.

Eurooppaan ollaan perustamassa uutta jalkapallon Euroopan Valioliigaa. Siinä pelaisivat kaikki maanosan rahakkaimmat seurat.

Viime vuosien jatkuvia uutisaiheita ovat olleet enimmäkseen vasta ajokortin saaneiden ja ilman ajokorttia ajaneiden kuskien.

Lukijoilta: Miten Suomi nousuun? | Ilkka-Pohjalainen – Suomen bruttokansantuote ei ole missään finanssikriisissä kautta Suomen historian pudonnut yhtä alas kuin nyt koronan aikana.

Ville Haapasalo Suomi Suomen olympiakomitean puheenjohtajakisasta putosi yksi ehdokas muutama tunti ennen puheenjohtajakandidaattien yhteistä. Ville Haapasalo löylyttelee tv:ssä Suomen oudoimmissa saunoissa – näin

Suomessa salkunhoitaja voi saada kotikenttäetua Helsingin pörssissä, USA:ssa minkäänlainen etu on tiukassa. Lukuaika noin 1.